U18-joukkueen päävalmentajaksi Lauri Laakso
Julkaistu: 19.04.2021 00.00

U18-joukkueen päävalmentajaksi Lauri Laakso

S-Kiekko Junioreiden valmentajasopimukset kaudelle 2021-2022 ovat täydentyneet. U18-joukkueen päävalmentajaksi on valittu yksivuotisella sopimuksella Lauri Laakso (27), joka palaa Seinäjoelle toimittuaan välissä Rauman Lukon junioreissa ja yhden kauden Liigajoukkueen valmennusryhmässä sekä viimeisimpänä JYPin juniorivalmennuksessa.

Laakso on S-Kiekon oma kasvatti ja on edustanut seuraa juniorina kiekkokoulusta edustusjoukkueeseen asti. Hän on myös aloittanut valmentajauransa S-Kiekko Junioreissa kun siirtyi parikymppisenä pelaajan roolista valmennuspuolelle. Laakso valmistuu Jyväskylän yliopistosta erityisopettajaksi.

- Nyt oli paluu isien maille ajankohtainen perheen lisäyksen ja mielenkiintoisen valmennusprojektin myötä. Olen seurannut tarkasti kasvattajaseurani tekemisiä myös poissa olleessani ja olen innoissani seuran nykysuunnasta sekä tekemisen meiningistä. Lähden todella innoissani mukaan koko maan mittarillakin ainutlaatuiseen projektiin ja haluan omalla panoksellani auttaa seuraa eteenpäin sekä kirjoittaa historian kirjaan uutta sivua. Meillä oli myös hyvä ryhmä koossa ensi kaudeksi JYPin U16 joukkueen kanssa mutta tarjottu urheilulukioprojekti omassa kasvattajaseurassani oli tähän hetkeen liian mielenkiintoinen mahdollisuus jättää käyttämättä.

S-Kiekko Junioreiden valmennuspäällikkö Tuomas Takala on erittäin innoissaan uusimman kiinnityksen myötä ja odotukset ovat korkeat. Lauri vahvistaa oman osaamisensa kautta seuran kilpavaiheen valmennusta sekä omistaa jo valmiiksi vahvan seurasydämen.

- Uutena alkava urheilulukio projekti on seuran kannalta tärkeä ja siihen laitetaan paljon panoksia, että sillä saavutetaan kaikki mahdollinen etu pelaajien kehityksen kannalta. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme Laurin takaisin Seinäjoelle johtamaan tätä U18 projektia oman intohimonsa ja työmoraalinsa kanssa. Myös Laurin oman valmentajauran kannalta tämä kuvio on mielenkiintoinen ja tarjoaa päätoimisuuden kautta uudenlaista haastetta sekä mahdollisuuksia pelaajien päivittäiseen valmennukseen.


Alla päivitetty päävalmentajatilanne:

U20

Jukka Hakala

U18

Lauri Laakso

U17

Teemu Lampinen

U16


U15

Juha Närhi

U14

Tuomas Takala

U13

Jukka Klasila

U12

Jonni Pessinen

U11

Jevgeni Salagin

U10

Tuomo Huttunen

U9

Mikko Latva-Kiskola