Luistelua hymy huulilla
Julkaistu: 28.01.2021 00.00

Luistelua hymy huulilla

S-Kiekko Junioreiden valmennuspäällikkö Tuomas Takala ja taitovalmentaja Antti Uitto apunaan päiväkotien henkilöstö ohjasivat tällä viikolla päiväkotien eskarilaisia Seinäjoen alueella. Noin 150 lasta pääsi nauttimaan luistelun riemusta ja opettelemaan uusia taitoja.

Kertunlaakson päiväkodin eskarilaiset kokoontuivat tänä aamuna hyväkuntoiselle Teeripuiston jäälle. Ihan aluksi Antti kertoi, että luistelutunnin tavoitteita on tasan kaksi: punaiset posket ja iloinen hymy. Sitten opeteltiin kaatumista, jäältä nousemista ja liukuja. Leikkien avulla luistelutaidot kehittyivät pikkuhiljaa. Lopuksi Antti ja Tuomas totesivat, että luistelua ja liikkumista kannattaa jatkaa. Nautitaan talvikeleistä!

Mielissään olivat myös eskarilaisten opettajat ja ohjaajat. Varhaiskasvatuksen opettaja Anu Rantanen totesi tunnin jälkeen, että ohjatusta luistelunopetuksesta nauttivat kaikki.
- Tällä viikolla olimme jo kahdesti tekojäällä, ja tänään otimme mielellämme seuran ohjaajat vastaan. Samalla saamme uusia ideoita jäälle mekin, totesi Anu.