Jukka Hakala valmentamaan U20-joukkuetta
Julkaistu: 15.04.2021 00.00

Jukka Hakala valmentamaan U20-joukkuetta

S-Kiekko Junioreiden valmentajasopimukset kaudelle 2021 – 2022 ovat täydentyneet. Joukkueen U20 päävalmennuksesta vastaa tuttu kasvo, kuluvalla kaudella U22-ikäluokan päävalmentajana toiminut Jukka Hakala.

– Hienoa saada jatkaa töitä tutun ikäluokan kanssa. Kaudella 19–20 tämä ikäluokka saavutti alemman SM-tason paikan, joten käsissäni on laadukas ja tavoitteellinen joukkue. Toivon omalta osaltani vieväni joukkuetta taas askeleen eteenpäin sekä auttaa pelaajia kehittymään heidän omilla pelaajapoluillaan, toteaa Jukka Hakala.

S-Kiekko Junioreiden valmennuspäällikkö Tuomas Takala toteaa, että Mestistason paikan saaminen U20-ikäluokkaan on seuran kannalta historiallista. Hän lisää, että kovan sarjan läpikäymiseen saatiin valmentaja, joka pystyy vastaamaan tähän haasteeseen, kun vaade on kova.
– Myös Jukan valmentajauran kannalta on hienoa, että hän pystyy jälleen mittauttamaan ja kehittämään omaa valmentajuuttaan valtakunnallisesti kovassa sarjassa, sanoo Tuomas Takala.

Hakala on kuulut seuran valmennustiimiin usean vuoden ajan. Keskimaan alue palkitsi hänet viime kaudella Vuoden valmentajana. Jukka Hakala on myös itse seuran kasvatti, sillä hän aloitti jääkiekkouransa kolmevuotiaana seuran kiekkokoulussa.