Seura-aapinen on S-kiekko Juniorit ry:n ohjekirja lasten ja nuorten
jääurheiluun. Se on syntynyt tarpeesta vahvistaa Seinäjoen kaupungin
alueella suurta juniorityötä tekevän jääurheiluseuran asemaa ja helpottaa
sen toiminnassa mukanaolevien toimintaa. Se on eräänlainen ohjelmajulistus
laajalle S-kiekkolaiselle juniorityölle. Tällä ohjelmallaan S-kiekko
haluaa olla mukana tukemassa valtakunnallista Nuori Suomi -ohjelmaa sekä
esittää oman tapansa tehdä tuloksekasta nuorisotyötä jääkiekon parissa.
S-kiekko juniorit ry. on Nuoren Suomen sinettiseura, mistä tarkemmin
tuonnempana.
S-Kiekko on valinnut strategiansa mukaan kaiken
pohjaksi sen, että olemme KASVATTAJASEURA. Niinpä tärkein lähtökohta on
jokaisen mukanaolevan lapsen ja nuoren huomioiminen. Käytännössä tämä
tarkoittaa sitä, että mitä paremmin puitteiden järjestämisestä vastaavat
aikuiset, vanhemmat ja joukkueiden johto kykenevät ohjaamaan nuoria, sitä
laadukkaampaa ja haluttavampaa toiminta harrastajan omasta näkökulmasta
varmasti on.
Meidän vanhempien tulee toiminnassamme aina muistaa
lasten erilaisuus ja hyvinkin erilaiset lähtökohdat. Vanhemmille ja
joukkueiden vetäjille lasten erilaisuuden ymmärtäminen on erittäin suuri
haaste. Tämä ohjekirjanen pyrkii osaltaan lisäämään tätä ymmärrystä,
samalla kun se valottaa lasten ja nuorten jääurheilun tavoitteita,
painopistealueita ja taustoja S-kiekossa.
Tutustu huolella
ohjekirjaseen ja tuo mukaan myös oma panoksesi yhteiseen yritykseemme
lasten ja nuorten hyväksi. Yhdessä toimien saavutamme parhaan tuloksen.
Muistakaamme S-kiekon toiminnan peruslähtökohdat:
•Seurassa
otetaan huomioon JOKAINEN lapsi ja nuori •S-kiekkoon ovat kaikki
tervetulleita. •S-kiekon toiminnassa kaikki ovat keskenään
tasa-arvoisia.