Toimitsijavastaava
huolehtii toimitsijaryhmien valinnasta, vuorojen jakamisesta sekä
tuomareiden hankkimisesta turnauksen otteluihin.
Toimitsijat Turnaukseen
nimetään normaalit ottelukohtaiset toimitsijaryhmät kuten muihinkin
otteluihin. Toimitsijatyönjakoa varten on hyvä nimittää oma
vastuuhenkilönsä, ainakin elleivät toimitsijaryhmät ole jo muutoin
vakiintuneet.
Yhteen toimitsijaryhmään tarvitaan
pöytäkirjanpitäjä, otteluajan pitäjä eli "pääkello" (sekä sille
käsiaikavarmistus. Mikäli turnauksessa rangaistukset kärsitään jäähyinä
(vrt. nuoret ikäluokat), tarvitaan myös jäähyaitioiden valvojat.
Jos
esim. turnausjulkaisua varten on pyydetty joukkueiden kokoonpanot ja
pelipaitojen värit etukäteen, voi kirjuri tehdä pöytäkirjat valmiiksi
tietokoneelle, johon viime hetken muutokset on helppo päivittää.
Jääkiekkoliiton ottelupöytäkirja löytyy esim. jääkiekkoliiton sivulta
Excel-tiedostona.
Erikseen voidaan sopia siitä, kuuluttaako
ottelut pöytäkirjanpitäjä vai onko toimitsijaryhmässä myös erikseen
kuuluttaja.
Toimitsijat tarvitsevat aitioonsa turnauksen
otteluohjelman, turnaussäännöt, jääkiekkoliiton säännöt ja valmiit
pöytäkirjapohjat. Käytännössä sääntöjen tulkintaan ei aitoissa jää juuri
aikaa, vaan epäselvissä tapauksissa kysymykset on syytä selvittää
tuomarilta. Kokemusta on myös siitä, että toimitsijoiden varustukseen on
hyvä ottaa mukaan pilli, jolla voidaan viestittää esim. nuorempien
ikäluokkien turnauksissa vaihdot, kokonaispeliajan päättyminen tms.
asioita.
Toimitsijoiden työnjakoa tehtäessä on hyvä keskustella
asianomaisten kanssa sopivasta työrytmistä. Noin kahden tunnin
yhtämittainen työrupeama ainakin kylmässä jäähallissa on "riittävän
pitkä" ja sen jälkeen on tarpeen vaihtaa ryhmää.
Tuomarit S-Kiekko
Juniorit ry ja Etelä-Pohjanmaan Erotuomarikerho tekevät vuosittain
yhteistyösopimuksen sarja- ja harjoitusotteluiden sekä turnauspelien
tuomaroinnista. Päivitetyt yhteystiedot saa seuran toimistolta.
Sopimukseen sisältyy myös osiot toimitsijoiden kouluttamisesta.
Sopimuksen mukaan Erotuomarikerho järjestää tarvittavan määrän
tuomareita kuhunkin otteluun. Mikäli turnaus järjestetään muulla
paikkakunnalla (esim. Kuortane), on vastuuhenkilö yleensä eri kuin
Seinäjoella.
Turnauksen järjestäjän on hyvä olla yhteydessä
Erotuomarikerhoon heti siinä vaiheessa kun ajankohta on selvillä.
Tuomarikerholaiset voivat näin ennakoida omaa toimintaansa ja samalla
turnauksen järjestäjä saa tietoonsa, mikäli erotuomarikerholaisilla on
suunniteltu omaa tapahtumaa samaan ajankohtaan. Erotuomarikerhon kanssa
neuvotellaan turnaukseen tarvittavasta tuomarimäärästä, tuomareiden
palkkioista ja laskutuskäytännöistä. Neuvottelun tulokset on syytä
kirjata muistiin ja tiedoksi molemmille osapuolille. Turnauksissa
yleensä ottelut ovat kestoltaan sarjaotteluita lyhyempiä, jolloin
tuomaripalkkiotkin "sorvataan" tilanteeseen sopivaksi. Tuomaripalkkio
koostuu ottelun tuomaroinnista, tuomarin kerhomaksusta,
varustekorvauksesta ja matkakustannuksista. Turnauksien osalta voidaan
sopia normaalikäytännöstä poikkeavasta maksutavasta.
Koska
turnaussäännöt usein poikkeavat jollakin tavalla "vakiosäännöistä", on
ne hyvä tarkistuttaa ja hyväksyttää Erotuomarikerholla. Samalla
kutsutaan kussakin pelissä läsnä oleva tuomari turnausjyryn jäseneksi.
Tuomari tuntee Jääkiekkoliiton säännöt ja näin omalta osaltaan
varmistaa, etteivät turnaussäännöt ole ristiriidassa virallisten
sääntöjen kanssa.
Turnauksen jury Turnauksen
kiistatilanteita ratkovan juryn muodostavat tyypillisesti
turnauspäällikkö, toimitsijavastaava ja yksi erotuomari. Juryn tehtävä
on toimia turnaussääntöjä koskevien epäselvyyksien ratkaisuelimenä.
Yleensä turnaussäännöissä on maininta mahdollisuudesta ja tavoista
esittää vastalause ja samoin niissä on maininta vastalauseen
käsittelystä.
TUOMARINA TURNAUKSESSA (Matti Jouppi,
kerhokouluttaja, EP:n Erotuomarikerho)
Jääkiekkoiluun kuuluvat
olennaisena osana turnaukset, jotka ovat oiva tilaisuus pelaajille
testata harjoiteltuja asioita. Tuomarin kannalta tilanne on erilainen.
Tuomarilla ei ole juurikaan mahdollisuutta harjoitella pelinomaisia
tilanteita muuten kuin joukkueiden harjoitusten yhteydessä olevissa
lyhyissä pelijaksoissa. Tätä tilaisuutta käytetään valitettavasti
erittäin harvoin hyväksi, joko joukkueet eivät pyydä, taikka tuomari ei
halua harjoitella joukkueen kanssa.
Näin ollen turnaukset ovat
tuomareille tavallaan harjoituksia, vaikka eivät sitä kuitenkaan voi
varsinaisesti olla. Ottelut on aina tuomittava parhaan kyvyn mukaan
siten, että peli sujuu turvallisesti ja sääntöjen mukaan. Jos vain
harjoitellaan, ei haittaa, vaikka joku asia ei heti suju, aina voi tehdä
asian uudestaan ja uudestaan kunnes homma hoituu.
Turnausottelut
ovat tuomareiden kannalta vaikeita myös siksi, että ottelut ovat usein
niin lyhyitä, että käytännön syistä tuomari tuomitsee kaksi ottelua
peräkkäin. Tällöin toiseen otteluun valmistautuminen jää aivan liian
lyhyeksi. Ottelut ovat myös luonteeltaan hyvinkin erilaisia, jolloin
sama "linja" ei toimi toisessa ottelussa ja pelin hengen löytäminen on
vaikeaa, kun ajatusmaailma on vielä edellisessä pelissä.
Kaksipäiväisissä turnauksissa myös pelaajien väsymys aiheuttaa
ajattelemattomuutta, jotka tuomarin pitäisi pystyä suhteuttamaan
kokonaisuuteen sääntöjä unohtamatta.
Ns.
koulutusturnaukset ovat tuomareille nimensä veroisia. Niissä
erotuomarikouluttajat antavat heti ottelun jälkeen palautteen, jolloin
tuomari voi heti seuraavassa ottelussa korjata puutteitaan ja taas saa
palautteen onnistumisestaan. Erotuomarit muodostavat myös joukkueen ja
joukkueen yhteispeliä ei voi harjoitella kuin otteluissa, joista saa
palautteen joko kouluttajalta tai toisilta tuomareilta.
Yhteenvetona
voisi todeta, että sarjaotteluissa otteluiden panokset aiheuttavat
tuomareille omat paineensa, kun taas turnauksissa panokset ovat
pienemmät, mutta valmistautuminen otteluun on paljon vaikeampaa.