21.08.2008

  Etusivu >S-kiekko seurana >Strategia 2006-2011 >
 

Strategia kausille 2006/2007 – 2010/2011


 
  S -kiekko juniorit r.y on jääkiekon erikoisseura, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi. Toiminta-ajatuksemme on kehittää ja vahvistaa edellytyksiä jääkiekon kasvatuksellisen ja urheilullisen tason nostamiseksi Seinäjoen ja koko ympäröivän Etelä-Pohjanmaan alueella. Lisäksi S-Kiekko Jääkiekon Sinettiseuralupausten mukaisesti kasvattaa nuorisoa.

Tämä – järjestyksessään toinen strategiaohjelma on tarkoitettu kausille 2006/2007 – 2010/2011. Ohjelman avulla halutaan uudistaa toimintaa ja aikaansaada uusi toimintastrategia, joka perustuu pääosin seuran toiminnassa mukanaolevien ihmisten arvoihin. Ohjelman sisältöön ovat vaikuttaneet lisäksi seurajohdon aiemmin linjaamat kehitysideat sekä Jääkiekkoliiton laatuarvioinnissa esille nostetut kehittämiskohteet.

Ohjelma tarkistetaan kauden 2009/2010 alussa. Ohjelman pohjalta laaditaan kausikohtainen toimintasuunnitelma sekä tehdään seura-aapinen.

Seura-aapinen on toimintaan osallistuville tai siitä kiinnostuneille S-Kiekon seuratoiminnan KÄSIKIRJA, johon kirjataan yhteiset perusteet hyvälle, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä edistävälle urheilemiselle. Nämä linjaukset toimivat seurassamme kaikkien yhteisinä työkaluina auttaen meitä tarkistamaan omia toimintaperiaatteitamme ja käytännön toimintatapojamme entistä paremmiksi. Lapselle ja nuorelle urheileminen ja seuraan kuuluminen on arvokas ja tärkeä kokemus. Se on elämysmaailma ja merkittävä kasvuympäristön osa perheen, koulun ja kavereiden rinnalla.

Hallitus valvoo toimintavuoden aikana toimintasuunnitelman toteutumista ja taloudellista kehitystä.

Seuratoiminnan keskeisiä kehittämiskohteita ohjelman aikana ovat:

Lajitoiminnan tarkastellaan ja arvioidaan ohjelmakauden aikana seuraavasti:

A ) Kilpakiekkoryhmät A, B ja C-I nuoret sekä Naiset.
B) Juniorikiekkoiluryhmät C-II, D, E, F – juniorit ( tytöt ja pojat )
C) Harraste ja liikuntaryhmät; Tangot, Nollat, Naisten harraste, Kiekkokoulut

Nämä kolme ryhmää ovat kaikki yhtä tärkeitä seuratoiminnan kannalta. Toiminnan, tavoitteiden ja ohjauksen näkökulmasta saamme paremman käsityksen siitä, mitä kukin osa-alue tarkoittaa ja mitä ne vaatii toimiakseen ja kehittyäkseen.

Kiekkoryhmät
Kehittämiskohteet
Talous ja hallinto

 
   
   
 
S-kiekko juniorit r.y ,Vaahterakuja 2 A, 60100 Seinäjoki, puh: 06- 4140 780, fax: 06 - 4140 782, e-mail: toimisto@s-kiekko.com, www.s-kiekko.com